tiistai 30. kesäkuuta 2015

Porin ässät

Kun Porin Maaviikiin ilmestyi punapäälepinkäinen, oli retki yyterin suuntaan jo puhelua vaille valmis. Tiistai aamuna seitsemältä alkoi combo kiitää kohti etelänihmeen oletettua olinpaikkaa. Pienen herättelyn jälkeen nokian navigaattorikin löysi paikan ja kahdeksan jälkeen jalkauduimme suurehkolle peltoaukealle. Lintu olikin erittäin hyvin näkyvillä samassa karahkassa, josta tarsigerin kuvakin siitä oli otettu. Ihailimme lintua noin puolisen tuntia - enemmän kuin yksikään paikalle porhaltaneista bongareista.


Senaattori oksallaan.

Ennen kotimatkaa oli vielä vuorossa Yyterin lietteet, joita ihaillakseen tarvii dalsia noin kahden kilometrin lenkki suuntaansa. Eipä siinä mitään, nuoria kun ollaan..

Matkalla voi törmätä vaikkapa punajalkavikloon.

Lietteiden lintulavalta on erinomaiset näkymät merelle ja paikalliset erikoisuudet olivat hienosti esillä. Kokeneempi (viitseliäämpi) lintumies laski kahdeksankymmentä ristisorsaa. Aika hyvin. Aikamme ihailtuamme lähdimme siirtymään takaisin autolle, kun liitävä piste paljastui mehiläishaukaksi. Nyt lajin Porkan-välttely tuli vihdoin tiensä päähän.

Ja Porkalla paukkui. Lähimmilläänkin harmillisen kaukana.

Paluumatkalla nautittiin oikeutetusti pinna-mega-ateriat hesellä. Huomattavasti pinnakahveja ravitsevampi vaihtoehto tämä. Aivan loppu metreillä tien yli pomppi pieni mytty, joka paljastui käenpiian poikaseksi. Toivotaan ettei enää tielle eksy. Kaikki autoilijat eivät ole varustautuneet lintumiehen tarkoin silmin...

Tästä se lähtee.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kuninkaan paluu

Taukoa on taas tullut pidettyä. Nemuron lumesta ja jäästä on edetty pitkä matka nykyiseen yli parin kymmenen asteen kevätlämpöön. Linnusto vaihtuu hiljattain ja ensimmäiset kesän merkit ovat jo saapuneet Kansain alueelle. Sadetta saatiinkin muutama viikko ja nyt vihdoin ilmat suosivat kuvaajaa.

Ensimmäisenä huomio osui sorsien katoon. Suurin osa pesii huomattavasti pohjoisempana ja lammikot ja joet ovatkin nyt paljon tyhjempiä. Lähilammikolla asuukin enää pikku-uikkuja sekä merimetsoja. Näistä pikku-uikut kelpaavat kuitenkin hyvin Pohjois-Eurooppalaiselle kuvaajalle. Muistan hyvin parin talven takaiset kuvaussessiot pikku-uikusta ukkopekansillan pakkasessa.

Päivän teema tuntuikin olevan pesivät linnut. Pikku-uikkun pesä oli kiva löytö, mutta todellinen yllätys oli kunigaskalastajan kolon havaitseminen tutun ääntelyn perusteella. Harmillisesti paksu lehvästö peitti lähestulkoon kaiken valon ja 500mm f/4 sain niukasti riittävästi nopeutta ISO6400:lla jotta kalastajan sai pysäytettyä. Olisikohan 1DX kyennyt korkeammilla ISO-arvoilla parempaan...

  Japaninnokirastas - arka ja viihtyy hämärässä puiden ja puskien alla. ISO6400.

 Toinen ISO6400 kuva. Canon 400D:n ajoista on edistytty hienosti. Ruostesiipirastas.

Kuninkaanlinna. Tässä alkaa 7D:n rajat tulla vastaan. 400mm f/2.8 olisi saattanut tuottaa vuoden luontokuvan, kun taas perus 5.6 optiikalla olisi tuskin ollut mitään asiaa tilanteessa.

Pesivä pikku-uikku löytyi veden ylle taittuneen oksan suojasta.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Nemuro

Siinä se nyt on. Maailman suurin kotka (taistelee tästä tittelistä Harpyijan kanssa). Kuningasmerikotka on helppo tunnistaa valkeista olkapäistä ja valtavasta oranssista nokasta. Alueen toinen suuri kotka - Mietoistenlahden vakioasiakas, merikotka - on helpoin erottaa nuorista kuninkaista juuri nokasta.

Päivä siis alkoi Kushiron asemalta 5:55 lähtevään junaan kipuamisella. Matka Nemuroon kestää reippaat pari tuntia ja juna kulkee läpi Japanin vähiten asutun alueen. Nukkua ei kyydissä tarvi (toisin kuin maisemiltaan kuolemantylsissä Kansain junissa). Ilmaston lisäksi Nemuron ja Suomen yhtäläisyyksiin kuuluu veli-venäläisten läheisyys. Tämä myös tarkoittaa kovien siperianlajien läsnäoloa näin talviseen aikaan. Jääpeite ajautuu täällä huomattavasti etelämmäksi kuin golf-virran lämmittämässä Skandinaviassa, joten näin arktiset lajit myös esiintyvät huomattavasti etelämpänä.

Suomesta Hokkaidolle matkaavia kiinnostanevat ainakin: ohotanlokki, amerikanisolokki, amerikanmustalintu, virta-alli, ulappamerimetso, aasianvuoripeippo ja tietysti kuningasmerikotka. Nämä kaikki hoitunevat Nemurossa helposti jos horisonttia jaksaa sitkeästi tuijottaa. Vaatetta kannattaa varata riittävästi, meri-ilmastossa pakkasasteet saattavat tuntua hieman eri tavalla.

Tarkan tilanne-analyysin päätteeksi totesin olla tänään menemättä kuvaamaan aallonmurtajalle.

Aasianvuoripeippo pysähtyi kahdeksi sekunniksi betonivallille. Se riitti hienosti. Nro. 339.

Tämä pähkinänakkeli oli kuvausystävällisempi kuin parin vuoden takainen Ruissalon vastaava.

Repolainen punomassa juoniaan.

Haarahaukka ilta-auringossa.

Alueen sorsalinnuilla ei ole helppoa. Tämä merikotka tyytyi varastamaan lokeilta.

Ja vielä kerran kuningas itse.

perjantai 9. tammikuuta 2015

北海道

Hokkaido on pohjoisin Japanin neljästä pääsaaresta ja näin talvella sen huomaa. Kauas ei jäädä kotoisan Suomen kipakasta talvesta, vaikkei -10 astetta vielä suomalaista matkaajaa hetkauta. Tämän muisti myös hotellin omistaja, kun nautin ruokani mieluummin ulkona raikkaassa talvisäässä. Siis miksikös ei?

Mutta mutta, onhan tässä nyt tultu vähän jo aluettakin kierreltyä ja kuva jos toinenkin on tallentunut kortille. Laiskuuden nimissä en jaksa kovin paljoa alueesta selittää. Paikan päälle tulemalla se paremmin selviää. Eipä tämä nyt ihan Lapin tasoinen erämaa ole, mutta valtameri on kova bonus. Valaat, hylkeet ja valtamerilinnut ovat kaikki kaukoputken ulottuvilla, jos tuisketta jaksaa riittävästi lähteä uhmaamaan. Itse olen ollut erittäin tyytyväinen alueen tarjontaan, vaikka vasta huomenna selviää tuleeko se koko retken kruununjalokivi ja syy siihen miksi täällä yleensä ollaan, löydettyä.

Arktista maisemaa.

Komea virta-alli oleskeli aallonmurtajalla.

Paikalle toi vilskettä ohilentänyt muuttohaukka.

Merestä pilkisti myös surullisen oloinen hylje. Mikä lie mieltä painanut..

Maailman harvinaisimpiin kurkiin kuuluvan mantsuriankurjen voi tavata tsurumidain pelloilta talvisaikaan jonne linnut ilmaantuvat helpon ruoan perässä.

Koko maailman populaatio on parin tuhannen linnun luokkaa. Vertailun vuoksi Ruissalostakin tuttu punakaulahanhi luokitellaan erittäin uhanalaiseksi 38,500 yksilön kannallaan.



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hetken kesti...

Jonkin verran on tullut pidettyä taukoa blogista. Näitä sattuu. Nyt on sitten hyvä laittaa vähän kuvia toiselta puolen maailmaa. Osakaan on jo talvi ehtinyt hivuttautumaan pudottaen lämpötilan hetkittäin jopa nollan tuntumaan. Parasta siis oli pakata 500mm ja 7D2 ja suunnata lämpimämmille vesille.

Lämpö löytyi lopulta Indonesiasta, jossa mittari näyttää tähän aikaan vuodesta tasaisesti +30. Majoittumiskohteeksi valikoitui Permuteran-kylä pohjois-Balilta. Turismia ei alueella ole juuri nimeksikään, joten Permuteranissa voi vielä toistaiseksi nauttia rauhallisesta ilmapiiristä. Paikalliset olivat poikkeuksetta aidosti ystävällisiä, jotain mitä en ole vielä muualla kokenut. Ruokailu on näin suomalaisesta vinkkelistä lähes ilmaista. Ravintola aterian alkaessa n. 3 euron hujakoilta. Hyvä valinta siis.

Alueen linnusto onkin ihan jotain muuta kuin Japanissa. Indonesian 1600+ lajista ei voi oppia hallitsemaan kuin murto-osan tässä ajassa ja monesti kuvat ja kenttäopas pelastivat. Toisaalta sademetsässä kuvaaminen on yllättävän vaikeaa ja monesti ääni jää ainoaksi merkiksi linnun läsnäolosta. Suurinta osaa lajistosta on turha yrittää havaita yhdellä reissulla, vaikka vastaava on monessa muussa kohteessa mahdollista. Jos kunto kestää ja tukahduttava kuumuus ei nujerra, voi Balia suositella luonnonmatkaajalle. Pohjoisessa osaa saarta on vielä jonkin verran sademetsää jäljellä ja toivottavasti näin myös tulevaisuudessa.

Mehiläissyöjät hallitsivat ilmatilaa Permuteranin ympäristössä. Tässä kastanjamehiläissyöjä, joka opaskirjan mukaan on alueella harvalukuinen.

Pikkuminivetti pariskunta Bali Barat -luonnonpuistossa.

Alue kuhisee kuningaskalastajia, mutta niiden kuvaaminen on erittäin hankalaa. Tässä kovan työn ja tuskan jälkeen yhytetyt turkoosikalastajat.

 Suomumanikkien yhteiseloa.

Kyyryhaikaran ohilento merenlahdella.

 Iora osoittautui haastavaksi kuvattavaksi, vaikka olikin alueella yleinen.

Indonesialle endeeminen tuhkaräätäli piilotteli kuvaajan ulottumattomiin.

 Ja vielä vähän muuta paikallista eläimistöä.

 Balilla kannattaa ottaa rennosti.

Saarelta ei juuri löydy mitään jota ei skoottesilla saisi kuljetettua.

Ja vielä pakollinen kuva paikallisesta: Kameralle mieluusti poseerannut pikkutyttö.

 Balin kolmestäkymmenestä asteesta olikin hyvä siirtyä viettämään vuodenvaihdetta Osakan pariin asteeseen. Syntymäpäivälahjaksi paikallinen mutapelto tarjoilikin eksyneen huppuhyypän.

Tällä hetkellä sijaintini on vielä pohjoisempi Kushiron kaupunki itä-Hokkaidolla. Ulkona on -13 astetta pakkasta ja kotoisalta tuntuu. Tänne ei ollut suinkaan helppo päästä, alue on Japanin vähiten asuttu. Kohteena onkin kaksi hyvin ikonista ja ainoastaan tällä alueella esiintyvää lajia. Aika näyttää onnistuuko tällä kertaa. Tässä kuitenkin retken ensimmäinen uusi arktisempi tuttavuus: ohotanlokki.