Isoja lokkeja ja mustia variksia - part 2

Pääsiäislauantaina olikin edessä herääminen puoli kuuden pintaan ja auto ensin Turun kautta Kasnäsiin ja sieltä lautalla Hiittisiin. Taivaalta ei löytynyt pilven hattaraa ja eilisen Voice of Finland -finaalin seuraaminen logomossa ei aiheuttanut pelättyä väsymystilaa. Tiedä sitten miten olisi käynyt jos olisin vip-lipuketta hyödyntäen käynyt nauttimassa ilmaisia juomia jatkoilla. Luultavasti parempi näin. 

Hiittisiin pääsee ajamalla ensin Kemiönsaarelle, jossa valitaan Taalintehtaalle johtava tie. Sieltä sitten suunta Kasnäsin lauttarantaan. Matkaa Turusta kertyy 100 kilometriä suunta, mutta ainakin reitin loppuosa on maisemiltaan näkemisen arvoista. Lauttamatka ei kustanna mitään ja se kestää noin 20 minuuttia, jonka aikana on hyvä seurailla saaristoa. 

Tyyni saaristolaismaisema hakee vertaistaan. Joskus se aikainen herääminen todella kannattaa.

Lauttamatkalla voi myös ihailla kalasääksien perhe-elämää.

Hiittisiin saavuttuamme huomasimme sopivan staijikallion löytämisen osoittautuvan astetta työläämmäksi. Tästä käy kiittäminen suomalaista mökkikulttuuria, jossa jokainen rannanpala varataan jollekkin mölkkö-kalja-vesijetti -poppoolle viiden prosentin vuotuisella käyttöasteella. Luulisi Suomen luonnon olevan kaikkia varten, mutta joo ei avauduta enempää. Ja kyllä sieltä vapaata kalliota löytyikin ja vielä oivalliselta paikalta. Näkymät olivat mainiot ja saimme putkilla helposti näkyviin jopa Hangon sataman nosturit 20 kilometrin päästä.

Nesteytyksestä huolehtiminen kuuluu jokaisen harrastuksen perusedellytyksiin.

 Merihanhia on mukava nähdä välillä myös omassa elementissään merellä sänkipeltojen sijaan.

Lintujen lisäksi havaintovihkoon kirjattiin meren yllä lipunut laputa.

Aamu alkoi lupaavasti piekanan muuttaessa suoraan mereltä pohjoiseen. Tätä kuitenkin seurasi pitkä hiljainen jakso ja yleisesti muutto tuntui olevan rannikon suuntaisesti lännestä itään. Mainittavia havaintoja piekanan lisäksi olivat hiirihaukka, kalasääksi, 17 merikotkaa, ~20 allia, kaksi pilkkasiipeä ja usean tuhatta haahkaa. Kasnäsin kylpylän rannasta löytyivät vuoden ensimmäiset kivitaskut ja Kemiön kämpiltä kuultiin ja myöhemmin nähtiin koiras teeri sekä hetken puunlatvassa levähtänyt pikkulepinkäinen.

Sunnuntai ja maanantai menivät metsää ja peltoja kierrellessä. Metsästä löytyi mm. metsäkirvisiä, laulu- ja punakylkirastaita, taivaanvuohi sekä isolepinkäinen. Kämpiltä napattiin metsän päällä liitelevä hiirihaukkapariskunta. Nämä lienevät samoja lintuja, jotka pesivät metsässä viimekin vuonna. Päivään mahtui myös yllätyksiä: Strömman kanavan puomien hajoaminen aiheutti tunnin mittaisen seisokin sunnuntai-ajeluumme, joskin lienimme ainoat paikalla olleet autoilijat, jotka eivät viivästyksestä juuri välittäneet. Pysähdys palkittiinkin vuoden ensimmäisellä lapintiiralla ja ampuhaukalla. 

Isolepinkäinen sai aikaan  aikamoisen mekkalan metsäaukean peippojen ja rastaiden keskuudessa.

Takaisin kämpille pästyämme puheeksi nousi eilen n.500 metrin päästä tiiraan ilmoitettu nokivaris-havainto. Pieni kävelyretki pellon viertä ei tuottanut tulosta, mutta lopulta nappasin linnun ottamasta korkeutta pelloltamme. Mieltäni jäi kuitenkin vaivaamaan epäilys josko lintu olisikin "vain" nuori mustavaris. Nuoren mustavariksen ja nokivariksen määrittäminen on jo aikamoista nysväämistä, joten asia saa olla toistaiseksi.

 Musta varis vaiko mustavaris? Siinäpä pähkinä purtavaksi.

Pikkuvarpusilla on jo pesätalkoot kovassa vauhdissa.

Reissun päätteeksi pysähdyimme vielä Piikkiönlahdella ja Littoisten järvelässä, josta löytyi ainakin: 8 jouhisorsaa, lapasorsa, pajusirkkuja, kaksi pikkutylliä, parikymmentä mustakurkku-uikkua ja kevään ensimmäinen laulava tiltaltti. Reissusaldoksi tuli näin 87 lajia ja olimme tähän tyytyväisiä, vaikka arvokotkat antavat edelleenkin odottaa itseään.

Isoja lokkeja ja mustia variksia

Noniin. Pientä taukoa kirjoittelussa, mutta nyt pitäisi olla mistä kirjoittaa. Kuluneena parina viikkona on tultu oltua Mietoistenlahdella useaan otteeseen ja teimme myös pääsiäsretken Kemiön alueelle.

Sumua riitti aamuisin pidenpään kuin ilmatieteenlaitos ennusteli. Havainnointi sujui jokseenkin, mutta kuvaamisesta ei ollut puhettakaan. Sääjumala oli kuitenkin lopulta suopea ja aurinko pääsi tuomaan toivottua lisävalotusta.

 Ilmatieteenlaitos: Mietoinen klo 11.00 selkeää.

Kahdelta lupaukset viimein lunastettiin.

Lintuja lahdella riittää. Tänä vuonna paikalla ovat jo käyneet näyttäytymässä useat lintuharvinaisuudet. Nyt oli vuorossa isolokki, joka oli alunperin tarkoitus hoitaa Pohjois-Norjasta, mutta kävi se näinkin. Lajin lähin pesimäalue löytyy Huippuvuorilta. Lokkien määrittäminen on parhaimmillaankin kypsää hommaa, joten helpotus oli ilmeinen tämän yksilön osoittautuessa yhteistyökykyiseksi noin 3000 muun lokin joukosta.

Merikotka avuliaasti hätisti lokit useasti ilmaan, jolloin lentokuvatkin onnistuvat kuvaajaystävällisen vajaan kilometrin päästä.

Muita maininnan arvoisia siivekkäitä lahdella olivat: hieno koiras heinätavi, lapasotka, valkoviklo, räyskä ja yli satapäiset kuoviparvet. Kauan odotettu ruskosuohaukkakin palasi vihdoin Mietoisiin - illalla kallion ohi muutti koiras ja aamulla löysin naaraan sukimasta lahden kaislikosta.

Isommasta tornista on parhaat näkymät, mutta kuvauksen kannalta sivutorni on ollut tuotteliaampi.

Kuovin ujellus kuuluu kevääseen. Käyränokkien parvia kannattaa tutkailla tarkoin sillä suoranokkaiset kuirit eksyvät usein sekaan.

Harmaalokkikannan harvennus käynnissä.

Piekanoja näkyy nyt päivittäin.

Mietoistenlahdella vierähti useampi päivä ja pääsiäisviikoksi sovittiin vielä retki Hiittisiin, jossa oli tarkoitus katsella mereltä saapuvia muuttajia. Kemiön pellot ja metsätkin tulivat samalla tutuiksi. Mutta huomenna lisää. To be continued...

GoPro in Teijo

Tuli ostettua GoPro Hero3+ black edition eli se kallein versio. Kaverilta vastaava laite jo löytyy, joten keskiviikko aamulla oli suunta kohti Kemiötä ja sitä kautta Teijon metsiin. Luonnonpuistossa on helppo liikkua ja lapsosiakin oli muistettu ympäriinsä ripotelluin tietovisoin. Alueella on merta, järviä, havu-ja lehtimetsää sekä kattavat suot, joten retkeilymielessä paikka on huippua. Yleisilmeeltään Teijo on jopa parempi luonnossa liikkumiseen kuin kurjenrahka.

Teijosta löytyy paljon soita ja hyvät - joskin kapeat - pitkospuut. Kuva otettu GoProlla.

Samasta kohtaa järven suuntaan.

Soiden ansiosta alueella on runsaasti teeriä tai ainakin oman polkumme varrelle niitä eksyi useampi. Myös alueella pesivät sääkset järjestivät lentonäytöksen häätäessään paikalle eksynyttä merikotkaa.

Banzai!

Täytyy kyllä sanoa, että on se GoPro hauska lelu. Laajakulma-moodilla saa helposti aikaan action-meininkiä, josta on hyvä kotona kokoilla reissuista compilationeja. Tulevaisuudessa tulee GoPro kuulumaan vakiona retkivarusteisiini.

Tollanen lenkki tuli heitettyä. Järvet yhdistävän joen alue vaikutti lupaavimmalta valokuvausta ajatellen. Reissuja Teijoon tulee varmasti lisää tänä kesänä.

Seuraavana päivänä japanin kielen dialogi-kokeen jälkeen puhelin pärähti ja suunta kohti Raisionlahden lintutornia, josta valkoselkätikka löytyikin heti lepästä ruokailemasta. Hienot kaksi päivää siis.

Valkoselkätikka on näin Varsinais-Suomessa makoisa havainto. Suomessa laji on voimakkaasti vähentynyt ja uusin pesivien parien arvio asettuu 75-80 pariin.

Flashback

Näin sateisen päivän kunniaksi on aika matkata menneeseen. Tarkalleen ottaen vuoden 2011 syyskuun lopulle, jolloin Kim Jong-il vielä katseli asioita ja Krimkin oli osa Ukrainaa. Tällöin myös kaksi matkamiestä suuntasivat valkoisen ratsunsa nokan kohti pohjoista tavoitteenaan kokea Lapin erämaat ja Jäämeren kylmyys.

Reissun ensimmäisenä päivänä matkattiin rauhalliseen tahtiin ensin Ouluun ja kahvittelujen jälkeen Rovaniemelle yöpymään. Kaikille jotka eivät vielä tienneet: Rovaniemi on siis kaupunki. Ei tästä enempää. Eikä myöskään paikallisesta yöelämästä.

Seuraavana päivänä päästiin jo itse asiaan combon kiitäessä napapiirin paremmalle puolen. Matkalla Ivaloon oli ohjelmassa kiipeäminen Saariselän huipulle. Suoritus osoittautui helpoksi huipulle johtavan asfalttitien johdosta.

Combo ja Saariselän tienoo. Kuvan kyseinen Combo ei kuitenkaan ole meidän luotettava ajokkimme, sillä meillä oli kuvan autoon nähden yksi tärkeä lisävaruste.

Välttääksemme säikyttämästä vuorten villieläimiä oli Combomme naamioitu lähes täydellisesti taustaan katoavaksi. Kyseinen häive-tekniikka optimoitiin Inarin ja Kittilän välisellä 200 kilometrin hiekkatiellä.

Ivalo kuuluu Inariin, joka on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta ja sen väestöntiheys hipoo puolta henkeä per neliökilometri. Tästä syystä metsässä kulkiessamme en muista missään vaiheessa törmänneemme muihin ihmisiin. Tämä oli hyvä, sillä erämaan rauhaisuus toimii hyvänä vastapainona lähiöihin kyllästyneelle.

Syksyn värit ovat näyttävimmillään juuri pohjoisessa.

Sopulivuoden johdosta tuntureilla riitti vilskettä. Elävät ja kuolleet sopulit täyttivätkin lähes jokaisen neliömetrin. Tästä syystä hiiripöllöjä oli ihan kuvattavaksi asti. Matkan edetessä jyrsijä-invaasio alkoi saada jo koomisia mittasuhteita joissa ajelehtivien raatolauttojen muodossa. Ivalojoki lienee sopuleiden Ganges.

Ivalosta matka jatkui taas Kilpisjärven kautta Jäämerelle Norjaan. Tarkempien matkasuunnitelmien puutteen johdosta päätimme sadan kilometrin vuonojen kiertelyn jälkeen hakeutua Øksfjordjøkelen nimiselle jäätikölle. Matkaa Skibotnista kertyi noin 200 kilometriä. Yö autossa parkkipaikalla ja seuraavana aamuna kuudelta reippaasti liikkeelle.

Parkkipaikalta matkaa jäätikölle kertyy noin 8 kilometriä suuntaansa, josta osa hyvinkin vaikeakulkuista. Siksi en suosittelisi sitä lapsille tai lapsenmielisille.

 

Parin kilometrin päässä aloituksesta on piknik-alue hienoin näköaloin jäätikölle. Tästä eteenpäin kulku on ns. omalla vastuulla ja kulkijoita varoitetaan kivivyöryistä.

 

Ja kyllähän niitä kiviä ajan saatossa on vyörynytkin.

 

Jäätiköt saavat auringon niihin osuessa kauniin sinisen hohteen. Ilmastonmuutoksen on sanottu vaikuttavan eniten juuri jäätiköiden muodostumiseen. Øksfjordjøkelen korkein kohta on jo supistunut kolmellatoista metrillä aiemmin mitatusta arvosta.

 

Onnistuneen jäätikköseikkailun jälkeen oli hyvä suunnata takaisin Skibotniin ja sieltä taas takaisin Suomen puolelle. Matkan aikana on hyvä pitää silmät avoinna sillä komeat merikotkat lentävät usein vuonon rantaan syömään ja merellä voi nähdä monenlaisia valaita. Lisäksi jyrkillä vuonoteillä järjestetään usein rallin erikoiskokeita ja varsinkin norjalaiset rekkakuskit ottavat niihin mielellään osaa.

 Myös maisemat saavat oikeutetusti osan matkaajan huomiosta.

Kilpisjärveltä Skibotniin tultaessa ja heti oikealle käännyttäessä eteen tulee alueen suurin parkkialue aivan vuonon rannassa. Tämä on hyvä paikka budjettimatkaajille ja niille jotka haluavat rentoutua Jäämeren rannalla, sillä muilla rantakaistaleilla on harvoin parkkitilaa.

Noin puolessa välissä Kilpisjärveltä Skibotniin sijaitsee Rovijoki, joka on ihan näkemisen arvoinen varsinkin putouksen kohdalla. Keväällä pauhu lienee aikamoinen, mutta näin syksyllä oli tyytyminen vähän vaatimattomampaan esitykseen.

Kyyhkyjä ja kurppia

Lauantaina 5.4 oli suuntana Laitila ja ohjelmassa sukulointia, mutta tätä ennen ehdittiin hienosti poiketa Uudenkaupungin Pietolassa tuijottelemassa ihmisten pihoille. Kertoman mukaan idänturturikyyhkyksi tunnistettu lintu oli myös majaillut alueella, joskaan minkäänlaista havaintoa siitä ei tällä kertaa siunaantunut. Parhaaksi havainnoksi jäi neljä jehovan todistajaa. Paikallinen kirpputorikin tuli kierrettyä.

Epäonnekkaasta kyyhkysjahdista huolimatta mielialat pysyivät korkealla.

Käynti jatkui Laitilaan alkuperäissuunnitelmien mukaisesti. Matkalla nähtiin pari kurkea pellolla ruokailemassa sekä kaistapäinen rusakko, joka ei osannut valita pientareen ja tien väliltä. Ajaessamme kasitietä takaisin Mynämäen suuntaan tien vierustalla kyyhöttänyt lintu herätti huomion. Täyskäännös heti ensimmäisen mahdollisuuden tultua ja takaisin. Linnun vieressä oli onneksi pieni metsätie johon saimme auton parkkiin.

 

Vain kymmenisen senttiä tieviivan turvallisemmalla puolen kyhjöttänyt lintu paljastui lehtokurpaksi. Ressukka oli ilmeisesti ottanut osumaa jostakin, mutta näytti kuitenkin päällisin puolin olevan kunnossa.

Päätimme siirtää kurpan 100 metriä tiestä pellon reunaan tokenemaan. Onneksi kyseessä oli nokan ja kynsien puolesta hyttyssarjalainen. Vastaava siirto-operaatio petolinnun kanssa ei varmasti olisi sujunut yhtä ongelmitta.

 

Lehtokurppa on varsinkin Euroopassa haluttu riistalintu, joka tuntui kummalliselta linnun koon ja varsinkin sen painon huomioon ottaen.

Tyytyväisen näköinen lehtokurppa. Hetken aurinkoa paistateltuaan kurppa alkoi osoittaa selkeitä virkoamisen merkkejä ja jätimme tämän tokenemaan.

Kevät etenee

Tänään ja eilen tutustuin ensikertaa Vaarniemenkallion näkötorniin. Tarkoituksena oli mennä kaverin kanssa katsomaan jahka kurjet olisivat liikkeellä. Polku näkötorniin on erityisen jyrkkä ja vaikka pöyräni sinne itsepäisesti raahasinkin, se kannattanee jättää alas pellon vierustalle. Tuskinpa rosvot näin syrjäiseen kolkkaan eksyvät kuitenkaan.

Näkötornista on nimensä mukaisesti hyvät näköalat lähes kaikkiin ilmansuuntiin. Mahdollista on pitää silmällä Turun satamaa, Friskalanlahtea ja Kuusistonsalmea samalla, kun tarkkailee lintumuuttoa.

Satamassa voi nähdä Itämeren kelluvat tax-free -myymälät. Huhupuheiden mukaan osa matkustajista palaa takaisin lähtöpisteeseen sen kummemmin tietämättä missä oltiin ja miksi. Väite jää kaipaamaan vahvistusta.

Mutta takaisin asiaan. Kiitos poikkeuksellisen laajan katselualueen, voi Vaarniemenkalliota suositella varauksetta ainakin muutonseurantaan. Muutaman tunnin tarkkailu iltapäivällä tuotti parikymmentä kurkea, neljä hiirihaukkaa, kaksi merikotkaa ja oikein hienon koiras sinisuohaukan. Epäiltyjen listalle nousivat myös Friskalanlahdella vilahtanut todennäköinen ruskosuohaukka ja kaukana lekutellut sääksi. Aika hyvin ajankohtaan nähden.

 Seuraavana aamuna tein vielä tunnin katsauksen alueelle. Nyt liikkeellä olivat isokoskelot sadoittain, viitisenkymmentä räkättirastasta, kiuruja kymmenittäin ja omalle kohdalleni osunut kevään ensimmäinen västäräkki. Kaukana merellä muutti myös muutama hanhiaura. Sen verran kannattaa huomioida, jos Vaarniemenkallion näkötorniin lähtee, että kannattaa ainakin näin keväällä pukeutua lämpimästi. Esteetön katselualue kun tarkoittaa yleensä myös tuulensuojan puutetta.

Hiirihaukat ovat jo liikkeellä. Yleensä ne kuitenkin lipuvat useamman kilometrin etäisyydellä, joten lähikohtaamiset ovat harvinaista herkkua.

 

Merikotka on yleisimmin havaittava petolintu yleistymisensä ja huomiota herättävän kokonsa vuoksi.

Lukumäärältään yleisimmäksi pedoksi yltänee varpushaukka. Näitä näkee tusinoittain varsinkin syksyn hyvinä muuttopäivinä.

Ja lopuksi päivän positiivisin yllättäjä. Sinisuohaukka koiras kuuluu varmasti Suomen kymmenen komeimman linnun joukkoon. 

Kekekekeke...

Hei vaan kaikki... Tämän blogin tarkoitus on kertoa luontokuvaamisen iloista ja suruista, onnistumisista ja niistä kerroista kun olisi vaan pitänyt jäädä kotiin. Pyrin aikojen saatossa käymään läpi itselleni mieluisia kuvauspaikkoja ja myös uusia tuttavuuksia. Matkakertomuksiini yritän saada sisällytettyä myös jotain informatiivisempaa. Odotettavissa on ainakin pyörimistä Suomessa ja Pohjois-Norjassa sekä yhdeksän kuukauden reissu Japaniin. Kuvat todennäköisesti keskittyvät joissain määrin lintuharrastukseni ympärille, mutta pyrin myös tuomaan esille muita puolia luonnossa liikkumiseen. Näistä lähtökohdista alkaa punajalkahaukan matka...
 

Pähkinähakki käsittelee sembramännyn siemeniä akrobaattisesti. Blogissa saadaan nähdä myös verbaalista akrobatiaa.