tiistai 22. huhtikuuta 2014

Isoja lokkeja ja mustia variksia

Noniin. Pientä taukoa kirjoittelussa, mutta nyt pitäisi olla mistä kirjoittaa. Kuluneena parina viikkona on tultu oltua Mietoistenlahdella useaan otteeseen ja teimme myös pääsiäsretken Kemiön alueelle.

Sumua riitti aamuisin pidenpään kuin ilmatieteenlaitos ennusteli. Havainnointi sujui jokseenkin, mutta kuvaamisesta ei ollut puhettakaan. Sääjumala oli kuitenkin lopulta suopea ja aurinko pääsi tuomaan toivottua lisävalotusta.

 Ilmatieteenlaitos: Mietoinen klo 11.00 selkeää.

Kahdelta lupaukset viimein lunastettiin.

Lintuja lahdella riittää. Tänä vuonna paikalla ovat jo käyneet näyttäytymässä useat lintuharvinaisuudet. Nyt oli vuorossa isolokki, joka oli alunperin tarkoitus hoitaa Pohjois-Norjasta, mutta kävi se näinkin. Lajin lähin pesimäalue löytyy Huippuvuorilta. Lokkien määrittäminen on parhaimmillaankin kypsää hommaa, joten helpotus oli ilmeinen tämän yksilön osoittautuessa yhteistyökykyiseksi noin 3000 muun lokin joukosta.

Merikotka avuliaasti hätisti lokit useasti ilmaan, jolloin lentokuvatkin onnistuvat kuvaajaystävällisen vajaan kilometrin päästä.

Muita maininnan arvoisia siivekkäitä lahdella olivat: hieno koiras heinätavi, lapasotka, valkoviklo, räyskä ja yli satapäiset kuoviparvet. Kauan odotettu ruskosuohaukkakin palasi vihdoin Mietoisiin - illalla kallion ohi muutti koiras ja aamulla löysin naaraan sukimasta lahden kaislikosta.

Isommasta tornista on parhaat näkymät, mutta kuvauksen kannalta sivutorni on ollut tuotteliaampi.

Kuovin ujellus kuuluu kevääseen. Käyränokkien parvia kannattaa tutkailla tarkoin sillä suoranokkaiset kuirit eksyvät usein sekaan.

Harmaalokkikannan harvennus käynnissä.

Piekanoja näkyy nyt päivittäin.

Mietoistenlahdella vierähti useampi päivä ja pääsiäisviikoksi sovittiin vielä retki Hiittisiin, jossa oli tarkoitus katsella mereltä saapuvia muuttajia. Kemiön pellot ja metsätkin tulivat samalla tutuiksi. Mutta huomenna lisää. To be continued...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti