Porin ässät

Kun Porin Maaviikiin ilmestyi punapäälepinkäinen, oli retki yyterin suuntaan jo puhelua vaille valmis. Tiistai aamuna seitsemältä alkoi combo kiitää kohti etelänihmeen oletettua olinpaikkaa. Pienen herättelyn jälkeen nokian navigaattorikin löysi paikan ja kahdeksan jälkeen jalkauduimme suurehkolle peltoaukealle. Lintu olikin erittäin hyvin näkyvillä samassa karahkassa, josta tarsigerin kuvakin siitä oli otettu. Ihailimme lintua noin puolisen tuntia - enemmän kuin yksikään paikalle porhaltaneista bongareista.

Senaattori oksallaan.

Ennen kotimatkaa oli vielä vuorossa Yyterin lietteet, joita ihaillakseen tarvii dalsia noin kahden kilometrin lenkki suuntaansa. Eipä siinä mitään, nuoria kun ollaan..

Matkalla voi törmätä vaikkapa punajalkavikloon.

Lietteiden lintulavalta on erinomaiset näkymät merelle ja paikalliset erikoisuudet olivat hienosti esillä. Kokeneempi (viitseliäämpi) lintumies laski kahdeksankymmentä ristisorsaa. Aika hyvin. Aikamme ihailtuamme lähdimme siirtymään takaisin autolle, kun liitävä piste paljastui mehiläishaukaksi. Nyt lajin Porkan-välttely tuli vihdoin tiensä päähän.

Ja Porkalla paukkui. Lähimmilläänkin harmillisen kaukana.

Paluumatkalla nautittiin oikeutetusti pinna-mega-ateriat hesellä. Huomattavasti pinnakahveja ravitsevampi vaihtoehto tämä. Aivan loppu metreillä tien yli pomppi pieni mytty, joka paljastui käenpiian poikaseksi. Toivotaan ettei enää tielle eksy. Kaikki autoilijat eivät ole varustautuneet lintumiehen tarkoin silmin...

Tästä se lähtee.

Kuninkaan paluu

Taukoa on taas tullut pidettyä. Nemuron lumesta ja jäästä on edetty pitkä matka nykyiseen yli parin kymmenen asteen kevätlämpöön. Linnusto vaihtuu hiljattain ja ensimmäiset kesän merkit ovat jo saapuneet Kansain alueelle. Sadetta saatiinkin muutama viikko ja nyt vihdoin ilmat suosivat kuvaajaa.

Ensimmäisenä huomio osui sorsien katoon. Suurin osa pesii huomattavasti pohjoisempana ja lammikot ja joet ovatkin nyt paljon tyhjempiä. Lähilammikolla asuukin enää pikku-uikkuja sekä merimetsoja. Näistä pikku-uikut kelpaavat kuitenkin hyvin Pohjois-Eurooppalaiselle kuvaajalle. Muistan hyvin parin talven takaiset kuvaussessiot pikku-uikusta ukkopekansillan pakkasessa.

Päivän teema tuntuikin olevan pesivät linnut. Pikku-uikkun pesä oli kiva löytö, mutta todellinen yllätys oli kunigaskalastajan kolon havaitseminen tutun ääntelyn perusteella. Harmillisesti paksu lehvästö peitti lähestulkoon kaiken valon ja 500mm f/4 sain niukasti riittävästi nopeutta ISO6400:lla jotta kalastajan sai pysäytettyä. Olisikohan 1DX kyennyt korkeammilla ISO-arvoilla parempaan...

  Japaninnokirastas - arka ja viihtyy hämärässä puiden ja puskien alla. ISO6400.

 Toinen ISO6400 kuva. Canon 400D:n ajoista on edistytty hienosti. Ruostesiipirastas.

Kuninkaanlinna. Tässä alkaa 7D:n rajat tulla vastaan. 400mm f/2.8 olisi saattanut tuottaa vuoden luontokuvan, kun taas perus 5.6 optiikalla olisi tuskin ollut mitään asiaa tilanteessa.

Pesivä pikku-uikku löytyi veden ylle taittuneen oksan suojasta.

Nemuro

Siinä se nyt on. Maailman suurin kotka (taistelee tästä tittelistä Harpyijan kanssa). Kuningasmerikotka on helppo tunnistaa valkeista olkapäistä ja valtavasta oranssista nokasta. Alueen toinen suuri kotka - Mietoistenlahden vakioasiakas, merikotka - on helpoin erottaa nuorista kuninkaista juuri nokasta.

Päivä siis alkoi Kushiron asemalta 5:55 lähtevään junaan kipuamisella. Matka Nemuroon kestää reippaat pari tuntia ja juna kulkee läpi Japanin vähiten asutun alueen. Nukkua ei kyydissä tarvi (toisin kuin maisemiltaan kuolemantylsissä Kansain junissa). Ilmaston lisäksi Nemuron ja Suomen yhtäläisyyksiin kuuluu veli-venäläisten läheisyys. Tämä myös tarkoittaa kovien siperianlajien läsnäoloa näin talviseen aikaan. Jääpeite ajautuu täällä huomattavasti etelämmäksi kuin golf-virran lämmittämässä Skandinaviassa, joten näin arktiset lajit myös esiintyvät huomattavasti etelämpänä.

Suomesta Hokkaidolle matkaavia kiinnostanevat ainakin: ohotanlokki, amerikanisolokki, amerikanmustalintu, virta-alli, ulappamerimetso, aasianvuoripeippo ja tietysti kuningasmerikotka. Nämä kaikki hoitunevat Nemurossa helposti jos horisonttia jaksaa sitkeästi tuijottaa. Vaatetta kannattaa varata riittävästi, meri-ilmastossa pakkasasteet saattavat tuntua hieman eri tavalla.

Tarkan tilanne-analyysin päätteeksi totesin olla tänään menemättä kuvaamaan aallonmurtajalle.

Aasianvuoripeippo pysähtyi kahdeksi sekunniksi betonivallille. Se riitti hienosti. Nro. 339.

Tämä pähkinänakkeli oli kuvausystävällisempi kuin parin vuoden takainen Ruissalon vastaava.

Repolainen punomassa juoniaan.

Haarahaukka ilta-auringossa.

Alueen sorsalinnuilla ei ole helppoa. Tämä merikotka tyytyi varastamaan lokeilta.

Ja vielä kerran kuningas itse.

北海道

Hokkaido on pohjoisin Japanin neljästä pääsaaresta ja näin talvella sen huomaa. Kauas ei jäädä kotoisan Suomen kipakasta talvesta, vaikkei -10 astetta vielä suomalaista matkaajaa hetkauta. Tämän muisti myös hotellin omistaja, kun nautin ruokani mieluummin ulkona raikkaassa talvisäässä. Siis miksikös ei?

Mutta mutta, onhan tässä nyt tultu vähän jo aluettakin kierreltyä ja kuva jos toinenkin on tallentunut kortille. Laiskuuden nimissä en jaksa kovin paljoa alueesta selittää. Paikan päälle tulemalla se paremmin selviää. Eipä tämä nyt ihan Lapin tasoinen erämaa ole, mutta valtameri on kova bonus. Valaat, hylkeet ja valtamerilinnut ovat kaikki kaukoputken ulottuvilla, jos tuisketta jaksaa riittävästi lähteä uhmaamaan. Itse olen ollut erittäin tyytyväinen alueen tarjontaan, vaikka vasta huomenna selviää tuleeko se koko retken kruununjalokivi ja syy siihen miksi täällä yleensä ollaan, löydettyä.

Arktista maisemaa.

Komea virta-alli oleskeli aallonmurtajalla.

Paikalle toi vilskettä ohilentänyt muuttohaukka.

Merestä pilkisti myös surullisen oloinen hylje. Mikä lie mieltä painanut..

Maailman harvinaisimpiin kurkiin kuuluvan mantsuriankurjen voi tavata tsurumidain pelloilta talvisaikaan jonne linnut ilmaantuvat helpon ruoan perässä.

Koko maailman populaatio on parin tuhannen linnun luokkaa. Vertailun vuoksi Ruissalostakin tuttu punakaulahanhi luokitellaan erittäin uhanalaiseksi 38,500 yksilön kannallaan.

Hetken kesti...

Jonkin verran on tullut pidettyä taukoa blogista. Näitä sattuu. Nyt on sitten hyvä laittaa vähän kuvia toiselta puolen maailmaa. Osakaan on jo talvi ehtinyt hivuttautumaan pudottaen lämpötilan hetkittäin jopa nollan tuntumaan. Parasta siis oli pakata 500mm ja 7D2 ja suunnata lämpimämmille vesille.

Lämpö löytyi lopulta Indonesiasta, jossa mittari näyttää tähän aikaan vuodesta tasaisesti +30. Majoittumiskohteeksi valikoitui Permuteran-kylä pohjois-Balilta. Turismia ei alueella ole juuri nimeksikään, joten Permuteranissa voi vielä toistaiseksi nauttia rauhallisesta ilmapiiristä. Paikalliset olivat poikkeuksetta aidosti ystävällisiä, jotain mitä en ole vielä muualla kokenut. Ruokailu on näin suomalaisesta vinkkelistä lähes ilmaista. Ravintola aterian alkaessa n. 3 euron hujakoilta. Hyvä valinta siis.

Alueen linnusto onkin ihan jotain muuta kuin Japanissa. Indonesian 1600+ lajista ei voi oppia hallitsemaan kuin murto-osan tässä ajassa ja monesti kuvat ja kenttäopas pelastivat. Toisaalta sademetsässä kuvaaminen on yllättävän vaikeaa ja monesti ääni jää ainoaksi merkiksi linnun läsnäolosta. Suurinta osaa lajistosta on turha yrittää havaita yhdellä reissulla, vaikka vastaava on monessa muussa kohteessa mahdollista. Jos kunto kestää ja tukahduttava kuumuus ei nujerra, voi Balia suositella luonnonmatkaajalle. Pohjoisessa osaa saarta on vielä jonkin verran sademetsää jäljellä ja toivottavasti näin myös tulevaisuudessa.

Mehiläissyöjät hallitsivat ilmatilaa Permuteranin ympäristössä. Tässä kastanjamehiläissyöjä, joka opaskirjan mukaan on alueella harvalukuinen.

Pikkuminivetti pariskunta Bali Barat -luonnonpuistossa.

Alue kuhisee kuningaskalastajia, mutta niiden kuvaaminen on erittäin hankalaa. Tässä kovan työn ja tuskan jälkeen yhytetyt turkoosikalastajat.

 Suomumanikkien yhteiseloa.

Kyyryhaikaran ohilento merenlahdella.

 Iora osoittautui haastavaksi kuvattavaksi, vaikka olikin alueella yleinen.

Indonesialle endeeminen tuhkaräätäli piilotteli kuvaajan ulottumattomiin.

 Ja vielä vähän muuta paikallista eläimistöä.

 Balilla kannattaa ottaa rennosti.

Saarelta ei juuri löydy mitään jota ei skoottesilla saisi kuljetettua.

Ja vielä pakollinen kuva paikallisesta: Kameralle mieluusti poseerannut pikkutyttö.

 Balin kolmestäkymmenestä asteesta olikin hyvä siirtyä viettämään vuodenvaihdetta Osakan pariin asteeseen. Syntymäpäivälahjaksi paikallinen mutapelto tarjoilikin eksyneen huppuhyypän.

Tällä hetkellä sijaintini on vielä pohjoisempi Kushiron kaupunki itä-Hokkaidolla. Ulkona on -13 astetta pakkasta ja kotoisalta tuntuu. Tänne ei ollut suinkaan helppo päästä, alue on Japanin vähiten asuttu. Kohteena onkin kaksi hyvin ikonista ja ainoastaan tällä alueella esiintyvää lajia. Aika näyttää onnistuuko tällä kertaa. Tässä kuitenkin retken ensimmäinen uusi arktisempi tuttavuus: ohotanlokki.

Hirakata Birding III

Launantaina oli taas suuntana Nankoun lintureservaatti Osakanlahdella. Juna lähti Makinon asemalta 5.12 ja Kyobashiin saavuttiin jo reilusti ennen kuutta. Koska Nankoun luksuspiilo aukeaa vasta yhdeksältä, oli tarkoitus ensin taas katsastaa muuttulinnut Osaka-jo puistosta. Puisto kerää muuttolinnut tehokkaasti yksinkertaisesti siitä syystä ettei alueella ole muuta suurikokoista metsikköä.

Ja kyllä taas kannatti. Tällä kertaa etsimen eteen lensi amurinuunilintu, lapinuunilintu sekä japaninpikkutikka. Helpoin tapa erottaa amuri lappalaisesta uunilinnusta on tarkastella linnun päälella olevaa ylimääräistä juovaa. Lapinuunilinnulta sitä ei löydy. Näin myös pikaisesti sinikaapusiepon, mutta tämä karkasi levistöön ennen kuin sai kamerani kuvauskuntoon. Kuva tämän lajin koiraasta juhlapuvussa on korkealla toivelistallani. Yllätyksekseni rastaat puuttuvat vielä täysin. Olen lukenut useista lähteistä, että Osaka-jo on talvisaikaan varsin erinomainen rastas ja sorsalintupaikka.

Nankoun auettua yhdeksältä liityin paikallisten kuvaajien joukkoon piilo"kojuun". Nousuvesi osui aavistuksen kohdalle ja kahlaajia ei näkynyt kuin muutama valkoviklo ja viisi rusokaulasirriä. Kalasääksejä sen sijaan oli paikalla kolmin kappalein ja suurin osa ruuduista menikin niitä seuratessa. Lentokuvauksessa 500mm + 1.4x alkaa tuottaa jo huomattavaa hankaluutta löytää kohde taivaalta. Onneksi jälki on edelleen veitsenterävää kunhan kameran takana on osaava käyttäjä. Huonojen ruutujen määrästä päätellen parannettavaa vielä on.

Japaninpikkutikka on suurten puistojen vakioasukas. Kuvattavaksi se on hankala, sillä lintu ei juuri pysähtele runkoa pitkin juostessaan.

Koska ei Lapissa onnistunut niin Japanissa sitten. Lapinuunilintu.

Tiaisparvissa viihtyy usein myös japaninrilli.

Nankou Gopron silmin. Lietteet alkavat noin 10m kuvausikkunoiden alta.

Sääksi taustallaan Osakan satama-alueen tankkeri.

Lopuksi vähän lähikuvaa harmaahaikarasta.

Hirakata Birding II

 Viime viikonloppuna tulin urheilleeksi kävelyretken Hirakatasta Kiotoon. Matkaa kertyi Oguran peltoalueen kautta noin 25 kilometriä. Matkalla lintuja näkyi heikosti, joskin loppuosuudella löysin pitkänokkatyllin rantakivikosta. Kiotossa kuvasin vielä hetken haarahaukkoja ennen junamatkaa takaisin Hirakataan.

Päivän ensimmäinen laji: niittysirkku. Lintu on alueella yleinen, mutta kuvauskohteena hankalimmasta päästä.

Jalohaikara on jokivarrella yleinen.

Pitkänokkatylli on hankala erottaa rantakivikosta, vaikka se kuvassa selvänä näkyykin.

Suomessa joen yllä leijaileva haarahaukka saisi paikallisiin lintumiehiin vipinää aivan erilailla.

Tällä viikolla on tullut tehtyä kaksi retkeä lähiseudulle. Ensimmäinen oli vain muutaman kilometrin kävely ennen luentojen alkua. Tarkoituksena oli koettaa 1.4x telejatkeen toimivuutta 500mm putken kanssa. Alussa malliksi ei suostunut kuin harmaahaikara, mutta kotimatkalla löysin kuningaskalastajan ja pilvisestä säästä huolimatta sain muutaman kelpo otoksen.

 Kuningas itse.

Ja onnistuipa saamaan kalankin.

Tämän päivän retki olikin jo astetta totisempi. Tarkoitus oli mennä katsastamaan Nankou Bird Sanctuary Osakanlahdella ja herätys olikin asetettu jo ennen kuutta. Koko päiväksi luvattu pilvisää vei parasta intoa kuvaamiselta, mutta voihan sitä välillä keskittyä enemmän lintuihinkin. Tunnin junailun päästä olinkin jo syömässä ravitsevaa aamupalaa (valmisleipää ja kivennäisvettä) Osakanlahdella. Lahti oli jokseenkin tyhjä ja löysinkin vain yhden japaninlokin sekä merimetson. Taustalla kivikkorastaat säestivät aamiaista.

Nankoun puisto olikin jo jotain ihan muuta. Väijytys tapahtuu lähes hotellin oloisesta (ainakin näin suomalaisittain) rakennuksesta josta on hyvä näkyvyys lietteille ja saranoilla avattavat pikku-ikkunat kuvaamista varten. Kertakaikkiaan positiivinen kokemus. Lisäksi seinustat ovat täynnä tietoa alueen linnustosta ja päivän lajit on kirjattu määrittäin tussitaululle. Kauempaa tulleet voivat tutustua kuvatauluun, joka näyttää mitä todennäköisiä lajeja tähän aikaan vuodesta voi nähdä. Tietenkään unohtamatta virvoitusmaatteja joita löytyy riittävästi.

Kahlaajalajeja näkyi hienosti. Tässä päälimmäisiä: valkovikloja, taigavikloja, rusokaulasirrejä, pikkusirrejä, kaksi lampivikloa, rantasipi ja rantakurvi. Jalohaikara ja viirupääkottarainen olivat yleisiä ja pyrstötiaisparvi sekä kalasääksi pyörähtivät myös alueella.

Mietoistenlahdelta tuttu lampiviklo ikuistui vihdoin myös kortille.

Rantakurvi ei suostunut tulemaan 50 metriä lähemmäs.

Iltapäiväksi otin vielä ohjelmaan Osakanlinnan puistot, joihin juttujen mukaan kertyy hyvä määrä muuttavia lintuja. Ja ei aikaakaan kun yhytin kauan kanssani kuurupiiloa pelanneen kirjotiaisen. Tintin jälkeen ruutuun ilmestyi reissun suurin yllättäjä: narsissisieppo ja vielä komea koiras kaiken kukkuraksi! Löytöni sai aikaan myös muutaman paikallisen lintumiehen ja naisen saapumisen paikalle kameroineen. Kyllä ne gaijinitkin osaa... Mutta siis hyvät oli fiilikset. Tämän lisäksi vielä Osaka tarjosi ruskosiepon ja viiruharmaasiepon. Ei voi valittaa ja ensiviikonloppuna varmaan uudestaan sama kaava.

Yleinen, mutta monelle hankaluuksia tuottava kirjotiainen.

Upea koiras narsissisieppo.

Ruskosieppo ja kirjoharmaasieppo muistuttavat kovasti toisiaan. Tässä kirjoharmaasieppo. Erottajana toimii rinnan viirutus.